Edullinen muuttopalvelu kaikkiin tarpeisiin

Jokainen omatoimimuuttaja tietää miten raskas prosessi muuttaminen voi olla. Pakettiauton vuokraaminen, nouto ja palautus on hankalaa, lähimarketin banaanilaatikot ovat loppuneet, sohva on painava, muuttomiehiä on hankala saada eikä taloyhtiössä ole hissiä. Sitten on vielä se vanhan asunnon siivoaminen kaiken päälle. Muuttamisen ei kuitenkaan tarvitse olla stressaavaa, aikaa vievää tai hermoja raastavaa edestakaisin ajoa vanhan ja uuden asunnon välillä.  On ihan okei, ettei nykypäivän kiireinen ihminen ehdi tekemään kaikkea itse. Ei tarvitse. Joskus voi myös turvautua ammattilaisen apuun.

Opiskelijamuutot on Etelä-Suomen alueella toimiva muuttopalvelu, joka tarjoaa kokonaisvaltaista muuttoapua kotitalouksille. Yritys paitsi säästää hermojasi, myös tukee toiminnallaan nuorten ja opiskelijoiden työllistymistä, mistä juontaa opiskelijamuuttojen nimikin. Siitä ja tietysti opiskelijaystävällisistä hinnoista. Yritys onkin erityisesti opiskelijoiden suosiossa. Opiskelijamuutot räätälöivät palvelunsa asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja heiltä hoituvat niin pienten yksiöiden muutot kuin isommatkin lukaalit. Muuttoautona toimii joko pakettiauto tai kuorma-auto muutettavasta tavaramäärästä riippuen. Kaikki muutot sisältävät tarvittavan määrän muuttomiehiä, suojaviltit, sidontaliinat sekä nokkakärryt ja muuttomiehinä toimivat tarkkaan valitut työntekijät, jotka koulutetaan ja perehdytetään erinomaisesti työtehtäviinsä. Muutot hoituvat pilke silmäkulmassa ja  rempseällä asenteella varustettuna. Opiskelijamuutot panostavat työskentelyssään erityisesti asiakaspalvelun laatuun, huolellisuuteen ja tehokkuuteen.

Muuttolaatikot ja pakkaustarvikkeet kuten jätesäkit, kuplamuovit ja kiristekalvot toimitetaan tarvittaessa kotiovelle asti. Ja koska muuttolaatikotkin ovat vuokrapalvelu, on hinta todella edullinen eikä niitä tarvitse myöhemmin säilytellä nurkissa tilaa viemässä. Hyvästi siis huterat banaanilaatikot ja muut erikoiset pakkausviritelmät, pakkaaminen helpottuu huomattavasti kun käytössä on kunnon laatikot. Näin ollen astiat ja muut helposti särkyvät esineet säilyvät paremmin ehjinä, vaikka toki Opiskelijamuuttojen toiminta on täysin vakuutettua. Itse muuttoprosessi hoituu nopeasti ammattilaisten toimesta ja Opiskelijamuutot hoitavat jopa sen loputtomalta tuntuvan muuttosiivouksenkin. Ei tarvitse kuin rauhassa purkaa tavarat ja asettua uuteen kotiin asumaan.

Kaupungin sisäisten muuttojen lisäksi Opiskelijamuutot suorittavat myös paikkakunnalta toiselle muutot sekä esimerkiksi huonekalujen piensiirrot paikasta A paikkaan B. Eli mikäli tilanne vaatii auton ja kantoapua – kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä. Joskus on nimittäin hyvä vain katsoa sivusta ja jättää hommat ammattilaisen huoleksi.